Odotus on palkittu – BioWaren avaruusoopperasta saatiin täyspitkä traileri

08.11.2016

BioWare ja Electronic Arts julkaisivat eilen iltapäivällä marraskuulle lupaamansa trailerin ensi vuonna ilmestyvästä Mass Effect: Andromedasta.

Uudella videolla pureuduteen aiempaa yksityiskohtaisemmin pelin maailmaan ja sen tarinaan. Trailerin lisäksi pelistä ilmaantui orientaatiovideo, jolla pohjustetaan uuden osan tapahtumia.Lisää maistiaisia pelistä on määrä saada 1. joulukuuta pidettävän The Game Awardsin yhteydessä.

Uuden trailerin lisäksi pelistä saatiin myös joukko pieniä tiedonmurusia. Pelisivusto GameInformerin mukaan aiemmista peleistä tutut lojaaliustehtävät ovat mukana myös Andromedassa. Samalla myös peliä tähdittävän Ryder-perheen jäsenten nimet julkistettiin aina ääninäyttelijöitä myöten. Mukana kuullaan muun muassa Civilization: Beyond Earthissa kertojaääntä ja Octodadin tytärtä puhunut Fryda Wolff  sekä itse Octodad-isähahmoa tulkinnut Tom Taylorson kuin myös God of War III:n Hades-jumalana örissyt Clancy Brown. Lisäksi pelistä vahvistettiin läjä erikoisversioita, joiden tarjoamia lisäherkkuja voi tähyillä sen omilla kotisivuilla.

Mass Effect: Andromeda julkaistaan ensi vuoden puolella PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

Lisää luettavaa