Odotettu PS4- ja PC-peli lykkääntyy – päästään pelaamaan kaksi kuukautta myöhemmin

Bandai Namco on juuri ilmoittanut, että Ni No Kuni II siirtyy.

12.12.2017

Odotetun japskiroolipelin piti alun perin tulla ulos jo tammikuun 19. päivä, mutta nyt se on siirretty julkaistavaksi maaliskuussa 23. päivä. Tekijä LEVEL-5:n toimitusjohtaja Akihiro Hino kertoi pressitiedotteessa, että pelintekijät haluavat tehdä pelistä mahdollisimman laadukkaan.

Asiasta oli huhuiltu ennenkin, mutta nyt myöhästyminen on siis virallista. Kaksi kuukautta ei ehkä ole pitkä aika, mutta enemmän se herättää huolta siitä, tuleeko aika lopulta varmasti riittämään.

Lisää luettavaa