Odotettu jatko-osa saapui jo ensimmäisten kokeiltavaksi – tältä näyttää Nioh 2

Nioh 2:n suljettu alpha-testi käynnistyi hieman etuajassa.

23.05.2019

Toimintaroolipeli Nioh 2:n suljettu alpha-testi näyttäisi käynnistyneen päivän suunniteltua aiemmin.

Suljettu testijakso on rajattu koskemaan vain pientä osaa PS4-pelaajista käyttäjäpalautteen ja sen käsittelyn sujuvoittamiseksi. Alkujaan huomenna alkavaksi kaavailtu alpha-testaus päättyy 2. kesäkuuta. Muutamat kutsun saaneet pelaajat ovatkin jo päässeet alpha-version kimppuun.

Osa pelaajista on julkaissut testijakson tiimoilta nyt myös roppakaupalla pelikuvaa, joka tarjoilee aiempaa paremman silmäyksen niin viilattuihin pelimekaniikkoihin ja varusteisiin kuin uuteen hahmoeditoriin. Edeltäjästään poiketen jatko-osa antaakin pelaajan luoda nyt itse oman sankarinsa.

Nioh 2 on ainakin toistaiseksi matkalla vain PlayStation 4:lle. Tarkkaa julkaisuajankohtaa pelille ei ole vielä annettu.

Lisää luettavaa