No huh huh! Nintendo Switch pisti kaikkien aikojen myydyimpien konsoleiden kärkikolmikon uusiksi

Switch on kautta aikojen kolmanneksi myydyin konsoli.

Julkaistu:

Switch on pistänyt myydyimpien konsoleiden tilastot uusiksi oikein ryminällä.

Nintendo kertoili viimeisimmässä talouskatsauksessaan vuonna 2017 julkaistun Switchin ylittäneen myynneissä 122 miljoonaa kappaletta. Lukema on huima siihen nähden, että edeltäjä Wii U kelpasi kuluttajille vain 13 miljoonaa kertaa, jopa Wiin ylitettyä 100 miljoonaa kappaletta vain niukalti. Tuoreimpien myyntilukujen valossa Switchin taakse puolestaan jäivät Game Boy (118 miljoonaa) ja PlayStation 4 (117 miljoonaa).

Huimat myynnit asettavat Nintendon hybridikonsolin kaikkien aikojen tilastossa heti PlayStation 2:n (155 miljoonaa) ja Nintendo DS:n (154 miljoonaa) perään. Nähtäväksi jää, josko keväällä ilmestyvä The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom siivittäisi ikääntyvän masiinan vielä hurjiin myynteihin.

Lisätietoja Switchin tulevista peleistä nähdään ja kuullaan ensi yönä kello 00:00, kun uusin Direct-lähetys pärähtää linjoille.

Youtube video

Lähde: Polygon