Nintendon osakkeet romahtivat, kun totuus kehnoista joulumarkkinoista tuli julki

20.01.2014

Nintendo odotti hallitsevansa joulumarkkinoita kilpailijoitaan edullisemmalla Wii U -konsolilla, mutta toisin kävi. Polygonin mukaan japanilaisyhtiö jäi kauas utopistisista myyntiennusteistaan.

Siinä missä Wii U:n odotettiin myyvän 9 miljoonaa ja Nintendo 3DS:n peräti 18 miljoonaa kappaletta kuluvan, maaliskuussa päätttyvän tilivuoden aikana, on ennusteita laskettu nyt huomattavasti alemmas. Nintendon käsikonsolin odotetaan nyt myyvän vain 13,5 miljoonaa kappaletta ja Wii U:n vaatimattomat 2,8 miljoonaa.

Heikko joulumyynti sai Nintendon antamaan sijoittajilleen viime viikolla tulosvaroituksen, jonka jälkeen yhtiön osakkeet putosivat reilut 18%. Vaikka kurssi sittemmin hieman parantuikin, on yhtiö selvästi suurten ongelmien ja muutosten edessä.

Nintendo-johtaja Satoru Iwata kertoi viime viikolla, että yhtiö tutkii uutta bisnesmallia, sekä mahdollisuutta hyödyntää älypuhelimia pelimyynnin nostamiseen. Iwatan mukaan Mario ei kuitenkaan tule noin vain hyppäämään puhelimen näytölle,  eikä yhtiöllä syksyisten kommenttienkaan perusteella ole suunnitelmissa tuoda pelejään mobiililaitteille.

Lisää luettavaa