Nintendo julkaisee seuraavan sukupolven konsolinsa ennen vuotta 2100 – Switch on vasta elinkaarensa puolivälissä

Nintendo Switchillä on vielä elinvuosia edessä.

06.11.2021

Nintendo on valaissut hieman suunnitelmiaan tulevan Switch-seuraajan tiimoilta.

Vuonna 2017 ilmestyneen Switchin täysveristä seuraajaa on turha odotella vielä vuosiin, sillä Nintendon mukaan hybridimasiina on vasta elinkaarensa puolivälin tienoilla. Seuraavan sukupolven konsolin ilmestymisajankohdaksi on puolestaan määritelty toistaiseksi 20XX, eli julkaisua voi odotella tapahtuvaksi kuluvan vuosisadan aikana – ei siis ihan näillä näppäimillä.

Switch on saanut elinkaarensa aikana perusmallin kylkeen Lite- ja OLED-versiot. Tekniikaltaan päivitettyä painostakin on huhuiltu ilmestyväksi, mutta vielä moista ei ole julkistettu.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa