Nintendo-johtajan mielipide fanien adresseista: 100 000 allekirjoitusta ei vastaa yhtä suurta myyntiä

Viime vuosina pelaajat ovat keksineet kerätä runsaasti adresseja eri pelien lokalisoinnin tai toiselle alustalle kääntämisen puolesta. GTA V:n PC-version puolesta on saatu kokoon jo liki 640 000 allekirjoitusta, mikä kertoo siitä, että pelaajat suhtautuvat toiveikkaasti adressien vaikutusmahdollisuuksiin.

Toista mieltä on Nintendon Yhdysvaltain-johtaja Reggie Fils-Aime. Siliconeran haastattelussa mies toteaa, ettei fanien adresseilla ”ole vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä yhtiö tekee”. Mies kommentoi Operation Rainfall -kampanjaa, jolla pyrittiin tuomaan kolmea japanilaispeliä Yhdysvaltain markkinoille.

”Minulle maksetaan siitä, että ajamme bisnestä eteenpäin,” Reggie kommentoi. ”Olemme tietoisia siitä, mitä tapahtuu, mutta loppujen lopuksi meidän täytyy toimia yhtiön parhaaksi. Asia, jonka tiedämme varmasti on se, että 100 000 allekirjoitusta ei takaa 100 000 myytyä peliä.”

Nintendolle suunnattuihin adresseihin kannattaa siis suhtautua vähintäänkin skeptisesti – mutta yrittänyttä ei laiteta.