Netflix tuottaa suosikkikauhupelisarjan pohjalta uuden sarjan

Konsepti on hyvä, saapa nähdä miten on toteutuksen kanssa.

27.08.2020

Kun Resident Evil -elokuvasarja on päättynyt, saa uusi alkunsa. Netflix ilmoitti tänään tuottavansa kauhupelisarjan pohjalta televisiosarjan.

Projektia johtaa The Walking Deadin Bronwen Hughes, joka myös ohjaa ja tuottaa kaksi ensimmäistä osaa. Sarjan ensimmäistä kautta tehdään kahdeksan osaa.

Sarjan juonikuvaus on seuraavanlainen:

– Ensimmäisellä aikalinjalla näemme neljätoistavuotiaat siskokset Jade ja Billie Weskerin, jotka ovat juuri muuttaneet New Raccoon Cityyn. Mitä enemmän kaksikko viettää kaupungissa, sitä enemmän heistä tuntuu siltä, että jokin on pahasti vialla, ja heidän oma isänsä on vieläpä osa jonkinlaista ihmiskuntaa uhkaavaa salaisuutta.

– Toinen aikalinja tapahtuu kymmenisen vuotta tulevaisuudessa. Ihmisiä on enää alle 15 miljoonaa elossa. He joutuvat elämään yli kuuden miljardin hirviön keskellä. Sekä ihmiset että eläimet ovat saaneet T-virus-tartunnan. Kolmekymppinen Jade pyrkii selviytymään parhaansa mukaan tässä uudessa maailmassa. Samalla hänen isänsä ja siskonsa haamut kummittelevat naisen mielessä.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa