Miljoonia jo kerännyt Shenmuen Kickstarter mieliikin miljoonia lisää!

25.06.2015

Guinnessin ennätystenkirjaan nopeudellaan singahtanut Shenmue 3:n Kickstarter ylsi jo vajaassa vuorokaudessa tavoitteeseensa, joka oli kaksi miljoonaa dollaria. Nyt legendaarisen pelisarjan isä Yu Suzuki on kuitenkin tunnustanut, että oikeat tavoitteet ovat paljon korkeammalla.

Myös klassikkosarjoista Virtua Fighter, Space Harrier, Hangout ja Afterburner tunnetun Suzukin mukaan viidellä miljoonalla dollarilla Shenmue 3:een tehtäisiin ”aivan uusi pelillinen ominaisuus”. Kymmenellä miljoonalla dollarilla on puolestaan luvassa ”paljon aiempaa suurempi, täysin avoin maailma tutkittavaksi”.

Suzuki-san lohduttaa, että ilmankin isompia lahjoitussummia pelistä on tulossa nimelleen uskollinen jatko-osa ja tuotos, josta voimme kaikki olla ylpeitä. ”Toiveeni kuitenkin on, että voisimme yhdessä tehdä tästä Shenmuesta aivan yhtä mullistavan kuin kaksi ensimmäistä osaakin olivat”, Suzuki kirjoittaa Shenmuen Kickstarter-sivulla särkien fanien sydämet.

Pelkillä pelaajien lahjoituksilla ei Suzukin Ys Net joka tapauksessa tule puskemaan peliä ulos, vaan yhtiö on Kickstarter-sivun mukaan saanut esimerkiksi markkinointiapua ainakin Sonylta ja Shibuya Productionsilta. Suzuki kuitenkin korostaa, että jokainen Kickstarter-dollari tulee menemään lyhentämättömänä pelinkehitykseen, eikä Sony tai Shibuya Productions tule näkemään pelaajien rahoista senttiäkään.

Kirjoitushetkellä Shenmue 3:n Kickstarter on kerännyt reippaassa viikossa 3,625 miljoonaa dollaria. Lahjoitusaikaa on jäljellä vielä 22 päivää.

Legendaarisen Shenmue-sarjan odotetun jatko-osan julkistaminen oli yksi E3-messujen suurimpia uutisia. Vuoden 1999 lopussa päivänvalon nähnyt sarja sai ensimmäisen jatko-osansa vuonna 2001, mutta kolmatta osaa on varrottu jo 14 vuotta. Sarja alkoi päähenkilön Ryo Hazukin isän murhasta, mutta mysteeri sen takana on edelleen selvittämättä.

Lisää luettavaa