Mielipide: Huvittava asia, josta tietää varttuneensa videopelien parissa sekä muuta nostalgiaa

Monelle meistä pelaajista pelaaminen ei ole ainoastaan harrastus, vaan se on asia, joka tavalla tai toisella määrittää meitä. Se ei ole vain yksi juttu, mitä tykkäämme tehdä, vaan se on jotain suurempaa.

Itse aloitin pienenä pojannassikkana pelaamisen Commodore 64:llä. En muista noista ajoista paljonkaan, mutta sen tiedän, että tykkäsin vähintäänkin katsoa, kun isoveljeni pelasi Commodoren klassikoita ja muun muassa yritti kerta toisensa jälkeen saada Three Musketeersin (Kolme muskettisoturia) sisältänyttä kasettia pyörimään. Aina se piru jämähti siihen samaiseen kohtaan, jossa ruudulle piti piirtyä pelin kansi- tai jokin vastaava promokuva.

Commodoren jälkeen hyppäsin Sega Megadriven ja Gameboyn maailmaan. Molemmat tulivat joululahjaksi, ja voi pojat, mitä aikaa se olikaan. Jatkuvasti olin kinuamassa vanhemmilta uusia pelejä ja selaamassa silloista Keltaisen pörssin lehtiversiota uusien halpojen käytettyjen nimikkeiden toivossa. Paras paikka oli kuitenkin tietenkin pelidivari. Voi sitä jännityksen määrää, kun löysi omalle konsolilleen varatun hyllyn notkumassa pelejä! Mistään peleistä ei ollut koskaan kuullutkaan mitään ja makukin oli niin laaja, että jokainen nimike vaikutti ostamisen arvoiselta! Ei muuta kuin parisataa markkaa tiskiin ja kotelo himaan!

Tuohon 1990-luvun alkupuoliskon aikaan ainoat pelimediat olivat vieläpä lehtimuodossa. Muistan kahlanneeni lävitse lukemattomia määriä Super Power – ja Pelimestari-lehtiä. Jo se, että pääsi näkemään kuvia peleistä, oli päräyttävä kokemus tuona netittömänä aikana. Ja jossain vaiheessa tänä huumaavana aikana sitten tuli myös Tilt ensimmäistä kertaa televisiosta.

Tiltin katsominen TV:stä oli nuorelle pojalle maaginen kokemus, ja eihän Jaana Pelkoseenkaan voinut silloin olla ihastumatta. Yksi asia kuitenkin ohjelmissa varmastikin nosti kulmakarvoja – pelien nimien ja tuotemerkkien niin sanottu oikeaoppinen lausuminen!

Nuorelle pikkupojalle tuli aikanaan yllätyksenä, että esimerkiksi Final Fantasy 7:n pääpahis Sephiroth olikin ”Sefiraath” eikä suinkaan, noh, ”Sephirot”. Megadriven suosikkiroolipeli puolestaan ei ollutkaan ”Landstalkker”, vaan ”Läänd Stookö”. Toinenkin suosikkiroolipelini olikin ”Fänäsi Staa”, ei ”Phanttasy Staar”.

Jos sinulla on vastaavia muistoja, niin voinet todeta varttuneesi pelien parissa. Vanhimmat pelit ääntyivät aina suomalaisittain! Ehkäpä samaisesta syystä vielä tänäkin päivänä tuntuu toisinaan hifistelyltä, kun joku vääntää kielensä mutkalle lausuakseen vaikkapa ”Rainbow Six: Siegen” pilkun mukaan.