Tämä teksti on osittain jatkoa artikkelille, jossa NieR: Automata oli testipenkissä.
Tuossa artikkelissa kerroin, kuinka pitkien vaikeuksien kautta pääsin viimein kohtaan, jossa peli oletettavasti olisi tallettanut. Noh, toisinpa kävi. Kuolin pelissä uudestaan ja uudestaan ja jouduin joka kerta takaisin alkuun vielä tuon jälkeenkin.
Lopulta minun oli pakko googlettaa, että mistä kummasta oikein on kysymys. Monet netissä olivat ihmetelleet samaa ja todenneet, että tätä peliä ei kannata hardilla pelata. Silti mukana oli myös sellaisia henkilöitä, jotka kertoivat jostain kenties masokistisista syistä kokevansa vetoa pelin korkeaan vaikeusasteeseen. Joku kertoi pelifiilisten vaihtelevan tylsistä uudelleenpelaamisen hetkistä jännittäviin ”tässä mä viimeksi kuolin” -hetkiin ja lopulta täydellisiin nautinnon fiiliskiin, kun pääsi vaikean kohdan viimein läpi.
Lopulta päätin vaihtaa normaalille vaikeusasteelle, minkä myötä pääsinkin viimein oikealle ensimmäiselle tallennuspisteelle. Tallensin, mutta takaraivossa pauhasi ajatus siitä, että en ollut selättänyt suurta haastetta, vaan ainoastaan kiertänyt sen. Minun oli pakko pelata hardilla.
Lopulta pääsin kuin pääsinkin yrityksen ja erehdyksen myötä myös hardilla aina tason loppuun asti. Kun ensimmäinen suurempi boss-hahmo kaatui, oli fiilis kieltämättä jotakin poikkeuksellista. Pelikellossa – joka laski myös epäonnistumiset ja uudelleen aloittamiset – oli muistaakseni 4 tuntia. Pelin alussa piti pelata noin 50 minuutin pätkä ilman tallennusmahdollisuutta. Jumankauta.
Tämän jälkeen homma hieman on rauhoittunut, mutta väkevä tunnelma ja jännitys on pysynyt samana. Pelissä saa oikeasti pelata niin kuin henkikulta olisi vaarassa, joskin suuremmissa boss-taisteluissa on päässyt häviön jälkeen takaisin valmiiksi pitkien bossien alkuun.
NieR: Automata tarjoaa kuitenkin myös muillekin kuin masokisteille hyvää meininkiä. Jo normal-vaikeusaste haastaa varmasti sopivasti. Lisäksi pelissä on aika lailla paras soundtrack, mitä olen koskaan kuullut. Samoin tunnelma on tämän ja muiden erikoisuuksien myötä harvinaislaatuinen. Eilen kukistin usean yrityksen jälkeen bossin, jota hienompaa en äkkiseltään muista pelien historiassa nähneeni. Se musiikki, se jännitys, se monivaiheisuus… Aivan uskomattomia juttuja.
Näin jopa ilmeisesti viime yönä unta tuosta bossista ja siitä, että kirjoittaisin siitä Tilttiin. Niin siistiä se oli.
Alla video tuosta pomotaistelusta. Tuskin tästä niin kovin paljon saa irti peliä pelaamattomana, mutta on se upea joka tapauksessa. Huh!