Microsoftin ja Nintendon suhde syvenee: Satumaisen nätti indietasohyppely loikkii pian myös Switchille

Ori and the Blind Forest Switchille.

19.08.2019

Microsoft on tuomassa aiemmin pc:lle ja Xbox Onelle ilmestyneen Ori and the Blind Forest -tasohyppelyn myös Switch-pelaajien ulottuville.

Microsoft ja Nintendo ovat olleet hyvää pataa aiemminkin muun muassa ristiinpelaamisen suhteen. Nyt hyväksi todettu suhde syvenee entisestään Microsoftin julkaistessa maanmainion Orin myös Nintendon konsolille, kuten on toki huhuttu jo pidemmätkin tovit. Nähtäväksi jää, saadaanko Switchille myöhemmin vielä lisää Microsoftin julkaisuja – hyvin todennäköisesti kyllä.

Ori and the Blind Forest – vieläpä sen Definitive Edition -versio – saa Switch-julkaisunsa syyskuun 27. päivä.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa