Melkoinen väite: Pokémon GO vähentänyt itsemurhia Japanissa – lue uskomaton syy

04.10.2016

Kun ajatellaan itsemurhia ja sitä, kuinka Pokémon GOn tyylinen peli voisi niitä vähentää, tulee ensimmäisenä mieleen luonnollisestikin yhteisöllisyys. Itsemurhaan ajautuvat ihmiset kokevat usein olevansa todella yksin ja ilman toivoa.

 

Pokémon GOn väitetään kuitenkin vähentäneen japanilaisia itsemurhia hieman erikoisemmalla tavalla.

Japanissa sijaitsevat Tojinbo-kalliot ovat jo hyvin kauan olleet surullisen kuuluisia siitä, kuinka monta itsemurhaa niiltä tehdään. Ainoastaan viime vuoden aikana jopa 150 ihmisen kerrotaan hypänneen kuolemaansa kyseisten kallioiden kiellekkeiltä – käytännössä siis lähestulkoon yksi ihminen joka toinen päivä! Nyt tilanne on kuitenkin mobiilivillityksen vuoksi muuttunut.

The Japan Times -sanomalehti kertoo alueen itsemurhalukujen laskeneen huomattavasti elo–syyskuu-välillä. Syynä pidetään alueelle ilmaantuneita Pokestoppeja, jotka saavat ihmiset parveilemaan ympärillään. Tojinbo-alueen tunnelman sanotaan siis muuttuneen niin radikaalisti, etteivät ihmiset enää tahdo päättää päiviään kyseisessä paikassa.

Yukio Shige -niminen entinen poliisi ja itsemurhaa estävän järjestön perustaja kertoo kierrelleensä alueella 12 vuotta yrittämässä puhua ihmisiä pois itsemurhaaikeistaan. Myös Shige on vakuuttunut, että Pokémon GO on vaikuttanut tilanteeseen myönteiseisti.

Itsemurhaa hautovat ihmiset tapaavat mennä hiljaisiin paikkoihin ennen kuin lyövät päätöksensä lukkoon. Mutta nyt näissä paikoissa onkin Pokémon GO -pelaajia.

Siinäpä siis teille, Pokémon-vihaajat! Kyllä peliin liittyy positiivisiakin ilmiöitä.

 

Lisää luettavaa