Mario-elokuva sai vihdoinkin ensimmäisen trailerinsa – tältä kuulostavat Chris Pratt Mariona ja Jack Black Bowserina!

Super Mario -leffa tulee!

07.10.2022

Super Mario -elokuva on saanut niin virallisen nimen kuin debyyttitrailerinsakin.

Kohta nelisenkymmentä vuotta pomppineen Marion elokuva tottelee jatkossa virallista nimeä The Super Mario Bros. Movie. Aiemmin kohua on herättänyt erityisesti Chris Prattin loikkaaminen putkimiehen ääninäyttelijäksi peleissä hahmoa tulkinneen Charles Martinetin sijaan.

Muissa keskeisissä rooleissa ovat Charlie Day (Luigi), Jack Black (Bowser), Anya Taylor-Joy (Peach), Keegan-Michael Key (Toad) sekä Seth Rogen (Donkey Kong). Tee omat johtopäätöksesi näyttelijäsuorituksista uutisen lopusta. Ohjaajina toimivat Aaron Horvath sekä Michael Jelenic. Marion luonut Shigeru Miyamoto puolestaan on projektissa mukana tuottajan roolissa.

The Super Mario Bros. Movieta voi odotella elokuviin huhtikuun 7. päivän tienoilla.

Lisää luettavaa