Huikean odotetusta Alan Wake 2 -pelistä on tihkunut lisätietoja.
Pelin näyttelijäkaartiin kuuluu muun muassa Rukajärven tie (1999), Emmauksen tiellä (2001) ja Leijonasydän (2013) -elokuvista sekä Viikingit-televisiosarjassa tuttu Peter Franzén. Jo kolmekymmentä vuotta suomalaiskatsojille upeita roolisuorituksia esitellyt Franzén on voittanut kolme Jussi-palkintoa: sivuosa-Jussit elokuvista Kuningasjätkä (1998) ja Rööperi (2009), sekä pääosa-Jussin elokuvasta Koirankynnen leikkaaja (2004).
“Päädyin mukaan tähän projektiin, koska Remedy ja Sam Lake olivat kiinnostuneita työskentelemään kanssani ja minä olin erittäin kiinnostunut työskentelemään heidän kanssaan. Olen pelannut muutamia Remedyn aiemmin kehittämiä pelejä, ja on kunnia-asia olla tässä mukana. Kaiken lisäksi kyseessä on leimallisesti suomalainen tuote, joten olen super-innoissani päästessäni olemaan osa tätä.”, kertoo Franzén.
“Uudet haasteet kiehtovat aina, ja tässä sain mahdollisuuden esittää kaksoisveljeksiä. Tämän tyyppinen haaste on näyttelijän mielestä aina kiinnostava. Pääsee miettimään kuinka tuoda esiin ne pienet nyanssit, jotka erottavat hahmot toisistaan. Nautin myös siitä, että kuvasimme niin paljon live-action -kohtauksia, joten pystyin esittämään näitä hahmoja myös eri tavoilla, jolla itse kuvittelin heidät. Oli hieno kokemus heittää näyttelijän työkalupakkiini kertynyt tietotaito tähän projektiin.”
“Alan Wake 2 ja sen suomalaiset ominaisuudet ovat erinomainen esimerkki siitä, miten kulttuuria voidaan tuoda esille. Vaikka tietysti suomalainen kulttuuri on paljon muutakin mitä tässä pelissä nähdään. Samalla siinä on niin paljon hienoja pieniä nokareita suomalaista perintöä, perinnettä sekä myös tietynlaista mytologiaa, joka on yhä osa suomalaista sielua. Suomalaisena olen iloinen, että näitä asioita tuodaan esille tämän kokoluokan pelissä.”
Alan Wake 2 julkaistaan 17. lokakuuta 2023 pc:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle. Näillä näkymin peli on saatavilla vain digitaalisena.
Katso alta Franzénin hilpeä suoritus Mankka-Arvina elokuvassa Emmauksen tiellä: