Live Arcadesta maailmanvalloitukseen lähtenyt synkkä tasohyppely saapumassa myös PlayStation 4:lle

Kohta jo 5-vuotias Limbo saapuu jälleen uudelle alustalle.

Limbo ei nykypelaajien keskuudessa paljon esittelyjä kaipaa. Synkässä sidescroller-pelissä pelataan nimettömällä pikkupojalla, joka etsii siskoaan tuonpuoleisesta. Erinomainen pelattavuus ja omaperäinen ulkoasu nostivat pelin useille vuoden parhaiden pelien listoille ilmestymisvuonnaan 2010.

Limbo julkaistiin alunperin Xbox Live Arcaden yksinoikeuspelinä, mutta sittemin se on siirtynyt myös muun muassa PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, PS Vitalle, PC:lle ja Linuxille. Jo vuoden 2013 heinäkuussa, pelin iOS-julkaisun yhteydessä kerrottiin, että peliä on myyty eri alustoilla yli 3 miljoonaa kappaletta.

Nyt näyttäisi siltä, että PlayStation 4 -pelaajat pääsevät nauttimaan Limbosta. Joystiqin mukaan Limbo on saanut uuden ikärajaluokituksen PEGI:n listoilla. Pan European Game Information eli PEGI on Interactive Software Federation of Europen kehittämä yleiseurooppalainen ikäluokitusjärjestelmä, jonka kautta paljastuneet julkaisutiedot ovat harvoin väärässä. Limbon PS4-käännöstä ei siis virallisesti ole julkistettu, mutta PEGI-tiedon perusteella sitä voi pitää lähes varmana.

Limbosta vastannut tanskalaisstudio Playdead julkaisee pian myös toisen pelinsä Inside, joka julkaistaan ensimmäisenä Xboxille. Alta voit katsoa Limbon muutaman vuoden takaisin teaser-trailerin.

Lisää luettavaa