Liam Hemsworth oli lähellä päätyä Noituriksi jo vuonna 2018 – adressi vaatii Henry Cavillia pysymään Geraltin roolissa

Katsojat eivät halua luopua Henry Cavillista.

07.11.2022

Liam Hemsworthin päätyminen Geraltiksi Netflixin The Witcher -sarjaan ei ole kaikkien mieleen.

Redanian Intelligence -sivuston mukaan Liam Hemsworth oli lähellä päätyä Geraltiksi jo alunperin Henry Cavillin kuitenkin napattua lopulta roolin. Siksipä roolitus hoituikin lähteiden mukaan nyt vaivatta, sillä tuottajat olivat säästäneet jopa vanhat koekuvausnauhat vuodelta 2018. Päätös uudesta Geraltista tehtiin kesällä 2022, sarjan kolmannen kauden tuotannon ollessa käynnissä.

Samaan aikaan katsojat tuntuvat olevan näreissään Henry Cavillin lähtemisestä muihin hommiin – muun muassa takaisin Teräsmieheksi. Change.org-sivustolle jätetty adressi ”Netflix: You MUST keep Henry Cavill as The Witcher and replace the writers instead” on onnistunut keräämään jo lähes 150 000 allekirjoitusta.

Cavillin tähdittämä The Witcherin kolmas kausi nähdään Netflixissä ensi vuonna.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa