The Legend of Zelda: Wind Wakerin tyyli pidettiin salassa pelisarjan isältä

10.09.2013

Shigeru Miaymoto on pelimaailman todellinen legenda. Parhaiten hän on kenties tunnettu The Legend of Zelda -pelisarjan suunnittelijana.

Vuonna 2002 ilmestyi Nintendon GameCube-konsolille The Legend of Zelda: Wind Waker. Nyt pelin ohjaajana toiminut Eiji Aonuma on kertonut pelitiimin pitäneen Wind Wakerin naivistisen graafisen tyylin salaisuutena Miaymotolta.

”Tiesimme että Wind Wakerin graafisen tyylin muutos verrattuna sitä edeltäneeseen Zelda-peliin Ocarina of Timeen olisi niin radikaali, ettei Miaymoto välttämättä hyväksyisi sitä. Niinpä työstimme peliä alussa salassa Miaymotolta. Vasta siinä vaiheessa kun pystyimme esittelemään pelin päähahmon Linkin taistelun moblin-olennon kanssa paljastimme suunnittelemamme graafisen tyylin hänelle.”

”Aina kun Miyamoto kysyi tätä ennen meiltä jonkinlaista pätkää uudesta pelistä kerroimme, ettei se ollut vielä valmis. Hän luultavasti kyllä arvasi, että olimme tekemässä jotain uudenlaista. En silti tajua, miten onnistuimme pitämään Wind Wakerin tyylin häneltä salassa niin pitkään.”

Lisää luettavaa