Lähde paljasti: GTA 6 on jo tekeillä – Rockstar pohtinyt myös todella mielenkiintoisia vaihtoehtoja GTA-seikkailujen paikaksi

27.03.2016

TechRadar-julkaisun saamien tietojen mukaan Rockstar Games suunnitteli aikoinaan täyden GTA-pelin sijoittamista Tokioon. Suunnitelmat olivat jopa niin pitkällä, että Rockstarilta lennettiin Tokioon saakka tutkimaan sen eri aluita. Matka tehtiin 2000-luvun vaihteen jälkeen GTA III:n ja Vice Cityn aikoihin.

TechRadarin artikkelin mukaan projekti kaatui muutamaan eri asiaan. Artikkelin lähteen mukaan Tokion tieverkosto aiheutti hankaluuksia suunnitteluvaiheessa. Lisäksi Rockstar ajatteli, että GTA-sarja oli jo niin tarkasti sementoitu tapahtumaan nimenomaan USA:ssa, joten se päätti siksikin jättää täysimittaisten GTA-pelien tapahtumat Yhdysvaltoihin.

Vuonna 2003 Rockstar hankki itselleen myös oikeudet GTA: Tokyo-, GTA: Bogota– ja GTA: Sin City– tuotemerkkeihin.

Samainen lähde kertoi, että Rockstar on työstämässä jo kovaa vauhtia GTA:n seuraavaa osaa. GTA 6 -pelin suunnittelu on kuulemma jo pitkällä, ja vaikka pelin tapahtumapaikkaa ei olekaan vielä valittu, tulee peli sijoittumaan Yhdysvaltoihin.

Lisää luettavaa