Kun yksi peukku ei riitä – Netflix lisäsi palveluunsa tervetulleen ominaisuuden

Nyt voit tykätä lempiohjelmastasi – tai sitten todella, todella tykätä siitä.

12.04.2022

Netflix esittelee käyttäjilleen ominaisuuden, jonka avulla saattaa löytää palvelusta enemmän itselle sopivaa katsottavaa. Nyt käyttäjä voi nimittäin paitsi peukuttaa myös tuplapeukuttaa arvostamiaan ohjelmia. Aiheesta uutisoi muun muassa Variety.

Homman nimi on selkeä: käyttäjä voi Netflixissä antaa katsomalleen ohjelmalle joko ylä- tai alapeukun ja näin ilmoittaa, oliko ohjelma mieleinen vai ei. Nyt sitten mahdollisuuksien kirjoon tulee lisäksi tuplapeukku, jolloin voi oikein erityisen painokkaasti kertoa algoritmille, että tätä osastoa lisää, kiitos.

Tämä lienee tervetullut ominaisuus monille, sillä Netflixin valikoima on kasvanut jo sen verran suureksi, että sen selaileminen alkaa käydä jo työstä. Uuden ominaisuuden pitäisi toimia sekä tv-soveluksessa, mobiiliversioissa että selaimen kautta käytetyssä Netflixissä.

Lisää luettavaa