Kehuja keränneen skeittipelin virallinen julkaisu myöhästyy parilla viikolla

Skater XL saapuu yhä heinäkuussa, joskin pienellä viiveellä.

07.06.2020

Easy Day Studios on tiedottanut siirtäneensä Skater XL:n virallista julkaisua aavistuksen myöhempään.

Syyksi on mainittu studion tarve kehitellä peliä vielä hetkisen pidempään sen kummemmin asiaa kuitenkaan tarkentamatta. Niin tai näin, on uusi julkaisupäivä pelille kuitenkin tiedossa. Alkujaan heinäkuun 7. päivälle kaavailtu skeittitemppuilu nähdään uuden tiedon mukaan samaisen kuun 28. päivänä.

Steamin Early Access -varhaisjulkaisuna vuodesta 2018 nähty Skater XL saavuttaa valmiin muotonsa niin pc:llä kuin konsoleillakin. Peli ilmestyy 28. heinäkuuta pc:n ohella PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Lisäksi Switch-version aikataulun pitäisi senkin selkiintyä aivan lähiaikoina.

Lisää luettavaa