Kauhupelisarja jälleen valkokankaalle, mukana legendaarinen brittinäyttelijä

19.04.2012

Ensimmäinen Silent Hill -elokuva ilmestyi vuonna 2006. Nyt kauhupelisarja saa uuden valkokangasesiintymisen, sillä seuraava Silent Hill -elokuva saa ensi-iltansa Amerikassa 26. lokakuuta.

Valitettavasti elokuvan juoni vaikuttaa pelisarjalle suhteellisen uskollisen ykköselokuvan jälkeen melkoiselta tuubalta: Silent Hill: Revelation 3D:n päähenkilö on 18-vuotias Heather Clemens, joka etsii isäänsä alamaailman syövereistä.

Nuori tyttö on kenties se kaikkein kliseisin roolihahmo kauhuelokuvissa, mutta onneksi leffan muut näyttelijät nostattavatkin sitten mukavasti odotuksia: mukana on esimerkiksi Matrix-elokuvista tunnettu Carrie-Anne Moss sekä legendaarinen brittinäyttelijä, esimerkiksi kulttielokuva Kellopeliappelsiinista tunnettu Malcolm McDowell.

Elokuvan ohjaajana toimii melko tuntematon Michael J. Bassett.

Asiasta kertoi Eurogamer.

(Keskustele uutisesta)

Lisää luettavaa