Kahden kuukauden päästä ilmestyy kevään ensimmäinen suurpeli – näin upealta se näyttää, parannuksia muutenkin luvassa

Kaunis on!

20.01.2025

Tasan kahden kuukauden päästä julkaistava toimintaseikkailu Assassin’s Creed Shadows sisältää laajan ja yksityiskohtaisen pelimaailman kaukaisessa Japanissa.

Lue myös: Assassin’s Creed Shadows esittäytyy 13 minuutin pelikuvavideolla – kaksi päähahmoa poikkeavat toisistaan täysin

Tiedote kertoo pelistä seuraavaa:

”Sen maastoa täplittävät niin maaseudun muodot, kuten laaksot ja vuoret, kuin myös kylät ja kaupungit rakennuksineen. Pelin maailma on myös tehtäviin tarvittavan tiedon kehto, sillä pelisarjan aiemmista osista poiketen Assassin’s Creed Shadows sisältää vähemmän karttamerkkejä ja tapahtumapaikkojen ikoneita. Pelimaailma avautuu pelaajalle eri tavalla, kun maastonmuodot ja kiehtovat kiintopisteet herättävät mielenkiinnon jo silkalla sijainnillaan ja olemuksellaan.”

Tähystyspaikkoja esittelevän videon voi katsoa alta. Assassin’s Creed Shadows julkaistaan 20. maaliskuuta 2025 sekä Playstation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli julkaistaan Apple-suorittimia käyttäville Mac-tietokoneille Mac App Store -kauppapaikassa.