Japani jäi jouluksi ilman PS4:ää sekä Xbox Onea – Joulun ykköskonsoli on PS Vita!

26.12.2013

Japanin pelikansalle kävi niin kehnosti, ettei sen paremmin PlayStation 4 kuin Xbox Onekaan ehtinyt joulumarkkinoille. Joten mitä japanilaispelaajat toivoivat joulupukilta?

Pelilehti Famitsun tekemän kyselyn perusteella Sonyn PS Vita onkin joulun toivotuin konsoli. 45:stä Vita-vastauksesta 19 ilmoitti myös hankkivansa PS Vita TV -version, joka on edullisempi kuin tavallinen PS Vita.

Nintendon kannettava 3DS  tuli toiseksi ja Wii U vasta kolmanneksi, mikä jälleen alleviivaa käsikonsolien suosiota Japanissa. Asiasta uutisoivan Kotakun mukaan pelaajia vetää PS Vitan puoleen muun muassa laajentunut pelivalikoima, sekä Final Fantasy X | X-2 HD -uudelleenjulkaisu.

Kauppiaat puolestaan uskoivat Nintendo 3DS:n olevan joulukauden suosituin. Toisella ja kolmannella sijalla seurasivat PS Vita ja PlayStation 3.

Lisää luettavaa