Indiana Jonesia ja lisää Splinter Cellia – tässä Xbox Onen viimeiset taaksepäin yhteensopivat pelit

Microsoft suuntaa katseensa Project Scarlett -konsoliin.

11.06.2019

Seuraavat ja samalla viimeiset taaksepäinyhteensopivat Xbox- ja Xbox 360 -pelit on julkistettu, tiedottaa Microsoft.

Mukaan sisältyy muun muassa ensimmäisellä Xboxilla debytoinut Splinter Cell -hiiviskely jatko-osineen. Myös 2000-luvun alkutaitteessa nähty Indiana Jones and the Emperor’s Tomb pyörii sekin nyt Xbox Onen sisuksissa – pelilevyllä tai ilman. Xbox One X -konsolin lisätehoista irti ottavaa Enhanced-päivitystä jaellaan puolestaan vielä ainakin kahdeksalle pelille, joihin lukeutuvat esimerkiksi Rare-klassikot Perfect Dark ja Banjo-Kazooie.

Kyseessä on viimeiset taaksepäin yhteensopivien pelien kirjoon lisättävät pelit. Tuen loppumisen syyksi on mainittu yhtiön keskittyminen ensi vuonna siintävään Project Scarlett -konsoliin, jonka on lupailtu tukevan myös sitä edeltäneiden Xbox-konsoleiden pelejä.

Täyden listan viimeisistä taaksepäin yhteensopivista sekä Enchanced-päivityksen saaneista peleistä pääsee näkemään alta.

Viimeiset Xbox- ja Xbox 360 -pelit:

  • Armed and Dangerous
  • Indiana Jones and the Emperor’s Tomb
  • Sphinx and the Cursed Mummy
  • Tom Clancy’s Splinter Cell
  • Tom Clancy’s Splinter Cell Pandora Tomorrow
  • Tom Clancy’s Splinter Cell Chaos Theory
  • Tom Clancy’s Splinter Cell Double Agent
  • Unreal Championship 2: The Liandri Conflict

Xbox One X Enhanced -päivittyneet pelit:

  • Banjo-Kazooie
  • Banjo-Kazooie Nuts & Bolts
  • Banjo-Tooie
  • Kameo Elements of Power
  • Perfect Dark
  • Perfect Dark Zero
  • Viva Piñata
  • Viva Piñata: Trouble in Paradise

Lisää luettavaa