Hyvän tähden! – Tulossa on videopelileffa, joka vaikuttaa oikeasti hyvältä!

Ratchet & Clank -elokuvan traileri on vakuuttavaa jälkeä.

Videopeleihin perustuvat elokuvat ovat olleet parhaimmillaankin vain keskinkertaisia, mutta nyt näkyy jo vähän valoa tunnelin päässä. Viime viikolla julkaistiin nimittäin tulevan Ratchet & Clank -leffan traileri, ja sehän vaikuttaa ihan oikeasti hyvältä.

Vuoden 2002 Ratchet & Clankista alkunsa saanut pelisarja on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia pelejä ja voittanut puolelleen lukemattomia faneja, joten eipä mikään ihme, että Rainmaker Entertainment ja Blockade Entertainment tarttuivat mahdollisuuteen tuottaa pelisarjaan perustuva elokuva. Leffa tulee muistuttamaan osittain alkuperäistä peliä, ja sen tarinankin on kynäillyt Insomniac Gamesin käsikirjoittaja T.J. Fixman.

Ääninnäyttelijöiden joukossa on useita pelisarjan alkuperäisnäyttelijöitä, mutta myös tunnettuja Hollywood-näyttelijöitä, kuten Paul Giamatti, Sylvester Stallone, John Goodman ja Rosario Dawson. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 29. huhtikuuta 2016, mutta Suomen levityksestä ei vielä ole tietoa. Trailerin voit katsoa alta.

Lisää luettavaa