Huomasitko? HBO:n The Last of Us -sarjan päätösjaksossa vieraili The Last of Us Part II -pelistä tuttu näyttelijä

Juonipaljastuksia tiedossa!

14.03.2023

HBO:n The Last of Us -sarjan ensimmäinen kausi on nyt loppuun taputeltu.

Kauden yhdeksäs ja samalla viimeinen jakso saapui katseltavaksi eilen 13. maaliskuuta. Jakson alussa nähtiin myös trailereilla jo aiemmin vilahtanut Ellien ääninäyttelijä Ashley Johnson, joka HBO:n sarjassa esitti Ellien äitiä, Annaa. Johnson ei ollut kuitenkaan ainoa kauden päätösjaksossa nähty, peleistä tuttu näyttelijä. Mikäli siis vuonna 2020 julkaistu The Last of Us Part II on yhä pelaamatta ja siihen pohjautuvan kakkoskauden tapahtumista haluaa pysytellä täysin pimennossa, kannattaapi lopetella uutisen lukeminen tähän kappaleeseen.

Kuten tarkkaavaisimmat ovatkin jo saattaneet bongata, nähtiin yhdeksännen jakson lopussa myös The Last of Us Part II:n Abby-hahmon ääninäyttelijä Laura Bailey. Baileyn itse jakaman kuvan vierailemastaan kohtauksesta voi katsastaa uutisen loppuun upotetusta twiitistä. Baileyn ja Johnsonin lisäksi pelien ääninäyttelijöistä sarjassa nähtiin myös Troy Baker (Joelin ääninäyttelijä), Jeffrey Pierce (Tommyn ääninäyttelijä) sekä Merle Dandridge, joka muista poiketen palasi peleistäkin tuttuun Marlenen rooliinsa.

Lisää luettavaa