Huhut käyvät kuumina: Microsoft julkaisemassa kaksi uutta Xbox-konsolia – kumpikin kauppoihin vielä tänä vuonna

Xbox-konsoleita tipahtelee liukuhihnalta.

06.03.2019

Kohtuullisen vakuuttavat lähteet ovat tuomassa seuraavaa Xbox-konsolia markkinoille jo kuluvan kevään aikana.

Aiemminkin huhuiltu Xbox One S -malli ”Maverick” ei sisältäisi lainkaan levyasemaa. Tämän seurauksena masiinan hinta olisi saatu puskettua alle kahdensadan dollarin. Muun muassa Windows Central -sivuston lähteiden mukaan laitteen virallinen nimi olisi Xbox One S All-Digital Edition. Julkaisun vihjaillaan tapahtuvan lähes kaikilla markkina-alueilla jo ensi toukokuussa. Levypelaamisen nimeen vannovat taas saisivat samaisten huhujen mukaan vielä yhden Xbox One S -mallin ennen vuoden loppua.

Kumpainenkin kuluvalle vuodelle uumoiltu Xbox One S -malli ei liittyisi suoranaisesti seuraavan sukupolven Xbox-masiinaan. Täysin uuden konsolin julkaisun on vihjailtu tapahtuvan vuoden 2020 lopussa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa