For Honor menettänyt kahdessa viikossa yli puolet Steam-pelaajistaan

07.03.2017

Hyvän vastaanoton saanut For Honor on kahdessa viikossa menettänyt yli puolet Steam-pelaajistaan, uutisoi pelianalytiikkaan erikoistunut sivusto GitHyp.

For Honor taisteli tiensä kunniakkaasti jopa Steamin 10 pelatuimman pelin joukkoon, mutta pelin verkkokoodin prrobleemat sekä Ubisoftin serveriongelmat karkoittivat valtaosan pelaajista muiden pelien pariin. Ensimmäisellä viikolla peliä pelasi keskimäärin 39 000 pelaajaa tunnissa, mutta viikkoa myöhemmin peliä pelasi vain 21 000 pelaajaa. Kahden viikon jälkeen miekkasotureita on linjoilla enää keskimäärin 15 000 per tunti. Prosentuaalisesti tässä on laskua huimat 62%.

For Honorin syöksyä voidaan tarkastella myös päivittäisten pelaajapiikkien kautta. GitHypin tilastojen mukaan, For Honorin julkaisupäivänä 14.2. miekkoja heilutteli parhaimmillaan 45 836 pelaajaa samaan aikaan, mutta jo toisena viikonloppuna pelaajapiikistä oli sulanut yli kolmasosa. Sunnuntaina 26.2. peliä pelasi parhaimmillaan 29 444 pelaajaa, eli pelaajapiikistä oli hävinnyt 36%.

GitHypin mukaan For Honorin syösky johtuu lähinnä Ubisoftin omista verkkoservereistä. Julkaisun aikaan verkkoyhteyksissä oli valtavia ongelmia, jotka tekivät pelinmuodostuksesta pitkiä koettelemuksia ja osa pelaajista ei päässyt pelaamaan verkossa lainkaan. Seuraavana viikonloppuna Ubisoftin maailmanlaajuiset serverit kaatuivat kokonaan, mikä pidätteli valtaosaa pelaajista poissa verkkotaisteluista.

Ubisoftin verkkoräiskintä The Division näki aikanaan samankaltaisen pelaajamäärän syöskyn ensimmäisten viikkojen aikana, kertoo GitHyp. The Divisionia pelasi Steamissa julkaisun aikaan yli 2,1 miljoonaa pelaajaa, mutta kolmessa kuukaudessa pelaajamäärä oli supistunut 143 000 pelaajaan, mikä tarkoittaa 93 prosentin pelaajakatoa.

Lisää luettavaa