Hittikaahailulle julkistettiin jatkoa: Hot Wheels -päristely jatkuu lokakuussa aiempaa monipuolisempana

Hot Wheels Unleashed saa jatkoa.

01.06.2023

Hot Wheels Unleashed -hittikaahailu suuntaa kohti toista osaansa, vahvisti kehittäjä Milestone.

Vuonna 2021 julkaistu Hot Wheels Unleashed keräsi ilmestymisensä aikaan kehuja, joten jatko-osa lienee ollut selviö jo pidemmän aikaa. Hot Wheels Unleashed 2 – Turbocharged saa heti ilmestyessään yli 130 minikokoista menopeliä, mukaan luettuna moottoripyörät ja mönkijät.

Ajopinnoiltaan poikkeavia ympäristöjä on tarjolla heti kättelyssä viitisen kappaletta, minkä lisäksi kaahailu saa lisäpontta uusista dash- ja jump-kyvyistä – uusia pelimoodejakin lupaillaan tarjolle useampia. Myös rataeditori kokee matkan varrella parannuksia aiempaan nähden, ja sisältöä voi myös jakaa eri alustojen kesken.

Hot Wheels Unleashed 2 – Turbocharged julkaistaan lokakuun 19. päivä pc:lle (Steam, Epic), Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Lähde: VGC

 

Lisää luettavaa