Halo Infiniten kehitysaikataulu tarkentui hieman – yhteistyökampanjaa joudutaan odottelemaan aina syksyyn saakka

Sehän venähti.

23.04.2022

343 Industries on tarkentanut hieman Halo Infiniten tulevaa kehitysaikataulua.

Toukokuun 3. päivä käynnistyvä Lone Wolves -kausi tuo muassaan kaksi uutta karttaa, useammankin pelimoodin ja tietysti kosmeettista sälää sisältävän Battle Passin. Jo pelin viime vuoden loppuun tähdättyä verkossa tahkottavaa yhteistyökampanjaa joudutaan sen sijaan odottelemaan elokuun loppuun saakka – tämäkin on tosin vain tavoiteaikataulu.

Jaetun ruudun yhteistyömoodi puolestaan häämöttää vieläkin kauempana, jossain marraskuun alussa alkavan kolmannen kauden tienoilla – siis lähes vuoden verran julkaisun jälkimainingeissa.

Halo Infinite on saatavilla pc:lle, Xbox Onelle sekä Xbox Series S|X:lle.

Lähde: Eurogamer

 

Lisää luettavaa