Gears of War 4 näkemässä julkaisunsa odotettua aiemmin

11.01.2016

Viime kesän E3-messuilta kantautui painavaa siitä, että maineikas Gears of War -sarja on saamassa jatkoa tänä vuonna. Julkaisuajankohdaksi kaavailtiin tällöin vuoden 2016 joulua mutta nyt ajankohta on jopa aikaistumassa.

Viikonloppuna pelin live-striimauksessa Microsoft paljasti, että peli olisi saamassa julkaisunsa jo syksyllä eli muutama kuukausi odotettua aiemmin. Fanien ei välttämättä tarvi edes odottaa niinkään kauaa, sillä Gears of War 4:stä on tulossa beta-testaus jo kuluvan kevään aikana.

Microsoft myös kertoi kyseisessä lähetyksessä, että syksyllä julkaistu Gears of War Ultimate Edition on onnistunut tavoittamaan yleisökseen 45 prosenttia täysin uusia, sarjaa ennen pelaamattomia pelaajia.

Lähde: Gamespot

 

Lisää luettavaa