Fast X aloittaa vuonna 2001 startanneen rymistelysarjan lopunajat – ensimmäinen traileri tarjoaa vilauksen entistäkin eeppisemmistä toimintakohtauksista

Fast X sai ensimmäisen trailerinsa.

11.02.2023

Fast and Furious -sarja on saapumassa ehtoopuolelleen leffasarjan toiseksi viimeisen osan julkaisun lähestyessä.

Fast X ja sen jo työstössä oleva jatko-osa muodostavat kahden elokuvan kokonaisuuden, jonka on määrä päättää vuonna 2001 käynnistynyt leffasarja ainakin jossain määrin. Mukaan on siis haalittu koko ”family”, etunenässään tietysti Vin Dieselin Dominic ja Michelle Rodriguezin Letty. Uudempia tulokkaita ovat pahiksen rooliin heittäytyvä Jason Momoa sekä Brie Larsonin Tess. Nimekästä näyttelijäkatrasta täydentävät muun muassa Charlize Theron, Helen Mirren, Jason Statham, Nathalie Emmanuel, John Cena, Jordana Brewster, Sung Kang, Tyrese Gibson, Michael Rooker ja monet muut. Rainan ohjaa Louis Leterrier.

Fast X:n ensi-ilta on toukokuun 19. päivä.

Lisää luettavaa