Eräs maailman suurimmista pelisaiteista antoi tukensa Palestiinalle – sitten kyseisen sivuston Israelin-osasto suuttui ja kaikki katosi netistä

Tämä oli kenties odotettavissa.

Julkaistu:

Israelin ja Palestiinan sotaisa historia ja tällä hetkellä vallitseva traaginen tilanne on asia, josta monella on mielipide.

Harva viihdemedia kuitenkaan suoraan mielipiteitään julistaa. Virallinen IGN-sivusto twiittasi kuitenkin kaksi päivää sitten Twitterissä tekstin, jossa osoitti tukeaan palestiinalaisille. Twiitissä oli myös linkkejä palestiinalaisten hyväntekeväisyysjärjestön sivuille.

Hieman tämän jälkeen IGN Israel -sivusto otti tiukasti kantaa emo-IGN:n postaukseen, ja kertoi olevansa pettynyt emo-IGN:n kirjoitukseen ja linkkeihin. Emo-IGN-sivusto on amerikkalaisomistuksessa.

Myöhemmin niin amerikkalaisomisteisen IGN:n kuin israelilaisen IGN:n postaukset ovat kadonneet netistä. Myös Game Informer -sivusto osoitti tukensa palestiinalaisille. Tämäkin sosiaalisen median kannanotto katosi netistä nopeasti.

IGN antoi myöhemmin lausunnon, jossa kertoi, miten twiitti epäonnistui, sillä siinä osoitettiin tukea ainoastaan toiselle osapuolelle.