Human Head Studios on vahvistanut työstävänsä jatkoa jo pidemmän aikaa levänneelle Rune-pelisarjalleen.
Toistaiseksi Rune: Ragnarok -nimisestä tulokkaasta ei ole saatavilla ensimmäistä traileria enempää sen tarkempia yksityiskohtia. Pelin on kuitenkin vahvistettu olevan matkalla ainakin PC:lle. Lisätietoja pelistä voi odottaa ilmaantuvan myöhemmin sen virallisille kotisivuille.
Skandinaavista mytologiaa tarjoilevan viikinkiroolipelisarja Runen lisäksi Human Head Studios tiedetään erityisesti vuonna 2006 julkaistusta Prey-räiskinnästään, minkä ohella myös Batman: Arkham Originsin Wii U -käännös kuin pari vuotta takaperin nähdyn Dungeon Defenders II:n PS4-versio löytyvät nekin tekijätiimin ansioluettelosta.
Sarjan edellinen osa, Rune: Halls of Valhalla, ilmestyi vuonna 2001 PlayStation 2:lle.