Vuoden odotetuimman räiskinnän julkaisupäivä vuotanut verkkoon?

09.01.2016

Tänä vuonna ilmestyvä uusi Doom on eräs vuoden odotetuimpia pelejä. Ranskan Amazon-sivusto vuoti hetkeksi mahdollisen julkaisupäivän pelille. Sivuston mukaan peli ilmestyisi kauppoihin 30. keskäkuuta.

Myöhemmin päivämäärä poistettiin sivuilta, ja tilalle merkittiin julkaisupäivämääräksi epämääräinen 31. joulukuuta. Luonnollisesti kesäkuun päivämäärästä saatiin kuitenkin kuvakaappaus.

Tää ei olisi ensimmäinen kerta, kun Ranskan Amazon-palvelussa paljastettaisiin odotetun pelin julkaisupäivämäärä ennakkoon. Näin kävi esimerkiksi Rise of the Tomb Raider -pelin kanssa.

Lisää luettavaa