EA saanut lokaa niskaan julkaistuaan kaksi huippuräiskintää samoihin aikoihin – firman selitys on vähintäänkin mielenkiintoinen

03.11.2016

Monellakaan pelaajista ei ole määrätöntä määrää rahaa laittaa pelien ostamiseen. Työssäkäyvillä ja varakkaammilla pelaajilla puolestaan ei ole loputtomasti aikaa.

EA on saanut viime aikoina kritiikkiä siitä, että he julkaisivat Titanfall 2:n ja Battlefield 1:n ainoastaan 7 päivän erolla toisistaan. Nimiarvoltaan merkittävä Bäfä on myynyt valtaisan määrän, mutta kriitikoiden ylistämä Titanfall 2 ei ole käynyt yhtä hyvin kaupaksi.

Nyt EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson on kommentoinut rahoittajapuhelussaan firman ratkaisua. Häneltä kysyttiin, aikoisiko hän tulevaisuudessakin julkaista kaksi räiskintäpeliä näin lähellä toisiaan.

Meidän mielestämme on kolmenlaisia pelaajia”, Wilson selitti. ”Sellaisia, jotka todella tykkäävät Battlefieldistä ja vahvan strategisesta pelattavuudesta. Sitten on sellaisia, jotka tykkäävät nopeasta, sulavasta ja kineettisestä pelattavuudesta, jollaista Titanfall 2 tarjoaa. Kolmantena ovat sellaiset pelaajat, joiden on yksinkertaisesti pakko päästä pelaamaan kahta vuoden parasta räiskintää ja ostaa molemmat.

 

Lisäksi Wilson totesi kehittäjätiimin Respawnin jatkavan Titanfall 2:n tukemista lukuisilla ilmaisilla kentillä ja moodeilla jatkossa pelisarjan tukemiseksi.

Tilt-toimittajan kommentti: Aika epämääräinen kannanotto Wilsonilta. Totuus on kuitenkin edelleen se, että saman genren pelit syövät toistensa ostajamääriä. Battlefield 1 ja Titanfall 2 ovat luonnollisestikin eri pelejä, mutta siltikin niissä voisi sanoa olevan enemmän samaa kuin eriä. Monet pelaajat sitä paitsi haluavat ostaa hyviä pelejä genrestä huolimatta – tällaiset henkilöt eivät välttämättä vaivaudu ostamaan kuitenkaan kahta saman genren peliä, kun tarjolla on hyviä pelejä myös muista genreistä.

Lisää luettavaa