Activisionin uusi nettipalvelu Call of Duty Elite julkaistaan yhdessä Call of Duty: Modern Warfare 3 -pelin kanssa ensi marraskuussa. Eliteä on kehittänyt Studio Bleachhead viimeiset kaksi vuotta.
Elitestä kaavaillaan CoD-facebookkia, jossa pelaajat voivat verkostoitua pelimaailmassa ja sen ulkopuolella. Jäsenet voivat liittyä ryhmiin, etsiä toisia henkilöitä, vertailla ja selaita pelitilastoja ja julkaista videoita. Elitessä aiotaan järjestää kilpailuja, joissa esimerkiksi viikon aikana eniten osumia vihollisen päähän saanut voittaa konkreettisia palkintoja, kuten auton tai iPadin. Se sisältää myös Improve-osion, joka sisältää tieota kartoista, aseista ja pelimoodeista ja antaa käytännön vinkkejä oman pelitaktiikan hiomiseen.
Elitestä saavat eniten irti aktiivipelaajat. Osaa palveluista kaavaillaan maksulliseksi, mutta lopullinen rajanveto on vielä tekemättä. Activision lupailee kuitenkin premiumjäsenyyden hinnan pysyvän kohtuullisena.
Asiasta kertoi Eurogamer.