Capcomin huippusuosittu mätkintäpeli sai uuden taistelijan riveihinsä

Street Fighter V:n hahmovalikoima täydentyi Dan Hibikillä.

22.02.2021

Hyvään tahtiin uudella sisällöllä päivittynyt Street Fighter V on saanut uuden taistelijan roosteriinsa.

Street Fighter Alphassa debyyttinsä tehnyt Dan Hibiki on ensimmäinen uuden kauden hahmoista. Tänään käynnistynyt viides kausi tuo mukanaan kaikkiaan viisi uutta taistelijaa, joista Danin jälkeen vuorossa ovat Rose, Oro, Akira sekä toistaiseksi nimetön tulokas. Lisää kauden tarjonnasta voi lueskella vaikkapa PlayStation Blogin puolelta, tästä. Katutappelut eivät ole jääneet suinkaan vain Street Fighter V:n sisäisiksi, sillä eilisestä lähtien sarjan hahmoista Ryu’hun ja Chun-Li’hin on voinut törmätä myös Fortniten puolella.

Mitä Dan Hibikiin tulee, voi uuden tappelupukarin liikeratoihin puolestaan tutustua alla olevilta esittelyvideoilta. Street Fighter V on saatavilla PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lisää luettavaa