Call of Duty: Infinite Warfare ilmestyi tänään ja siitä on jo tukku arvioita ulkona – tätä mieltä ovat arviot

04.11.2016

Call of Duty: Infine Warfaresta on moni ehtinyt jo pitkään odottaa pettymystä sen uuden futuristisen suunnan vuoksi. Nyt ensimmäiset arviot ovat saapuneet.

Arvioiden mukaan peli ei kuitenkaan aivan flopilta vaikuta, vaan 26 kriitikkoa ovat Metacriticin keskiarvon mukaan pitäneet pelin PS4-versiota kuitenkin 81 pisteen arvoisena. Esimerkiksi arvostettu Gamespot-sivusto on myöntänyt pelille vahvan arvosanan 8/10. Sen sijaan pelin käyttäjäarvioiden keskiarvo 2,8/10 kertoo hieman synkempää tarinaa. On tosin oletettavissa, että monikaan näistä käyttäjistä ei ole oikeasti edes paneutunut peliin, koska miksi muutoin pelin arvosana olisi käyttäjien mukaan jo julkaisupäivänä näin matala.

PS4-version arvioista huolimatta Xbox One ja PC-versiot ovat palvelussa vielä vailla kriitikkojen keskiarvoa. 25 PC-käyttäjää on kuitenkin ehtinyt arvottaa pelin 1,4/10 pisteen arvoiseksi ja 23 Xbox-käyttäjää 1,3/10 pisteen arvoiseksi.

Lisää luettavaa