Batmanin arkkivihollinen Pingviini saa oman tv-sarjansa – Pingviinin näyttelijä täysin tunnistamaton maskeerauksen ansiosta

Hienot meikit!

AOP

Uusin Batman-elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa 2022.

Variety-sivusto kertoo, että Warner Bros. on kuitenkin suunnittelemassa jo jatkoa Batmanin uudelle tulemiselle. Warner Bros. työstää nimittäin uutta tv-sarjaa HBO:lle, jossa pääosassa on Batmanin arkkivihollinen Pingviini.

Varietyn mukaan pääosaa uudessa Pingviini-sarjassa esittää Colin Farrell. Farrell on Pingviininä myös tulevassa Batman-elokuvassa. Batmania leffassa esittää Robert Pattinson.

Sarjan käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Laura LeFranc, joka on kirjoittanut mainioita sarjoja kuten Agends of S.H.I.E.L.D., Impulse sekä Chuck. Sarjan kerrotaan painottuvan Pingviinin rikollisuran alkuaikoihin ja siihen, miten hänestä tulee eräs Gothamin pahamaineisimpia rikollisia.

Tarkempaa julkaisuaikataulua sarjasta ei vielä ole.

Farrell on tulevassa Batman-elokuvassa lähes tunnistamaton loistavan maskeerauksen ansiosta. Alta näet muistutuksena kuvan Farrellista Pingviininä.