Assassin’s Creed Originsin ensimmäinen suurlaajennus esittäytyy uudenkarhealla julkaisutrailerilla

Salamurhaajakillan syntyvuosiin sijoittuva The Hidden Ones sai julkaisutrailerinsa.

22.01.2018

Ubisoft on julkaissut trailerin taannoisen Assassin’s Creed Originsin The Hidden Ones -laajennuksen tiimoilta.

Suurlaajennus tuo Bayekin koluttavaksi kokonaan uuden Siinain niemimaalle sijoittuvan pelialueen, jossa vastikään kasattu veljeskunta joutuu ratkomaan paikallisten kapinallisten ja alueella mahtailevien Rooman sotavoimien välistä konfliktitilannetta.

The Hidden Ones sisältyy Assassin’s Creed Originsin kausipassiin, joskin laajennuksen voi toki ostaa myös erikseen noin kymmenen euron hintaan. Bayekin kommellukset eivät suinkaan pääty tähän, sillä maaliskuun alussa luvassa on vielä toinen mittavampi lisäosa The Curse of the Pharaohs.

Monien uskon pitkäikäiseen pelisarjaan palauttanut Assassin’s Creed Origins julkaistiin viime vuoden lokakuussa PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa