Innerslothin Among Us nähdään PlayStationilla vielä myös vr-muodossa.
Kehittäjä-julkaisija on vahvistanut Among Us VR:n olevan työn alla PS5:n PSVR2:lle. Hintaa vr-sovitukselle ollaan lätkäisemässä noin kymmenisen euroa. Julkistuksen oheen saatiin hieman esimakua tarjoileva traileri, jonka mukaan uuden alustaversion voi myös odottaa saapuvan aivan piakkoin. Samaan syssyyn pelitalo ilmoitti, että aiemmin julkistettua, ensimmäisille PSVR-laseille kehitettyä versiota pelistä ei ole enää tulossa.
Among Us VR on parhaillaan saatavilla Meta Quest -laseille sekä Steamin kautta pc:lle.