Alkuvuonna ilmestynyt indiemenestys julkaistaan nyt myös fyysisenä versiona

Vuoteen 1989 sijoittuvan Firewatch-indietutkiskelun on vahvistettu ilmaantuvan myös fyysisessä muodossa.

Campo Studion kehittämän indietutkiskelun fyysinen painos toteutetaan yhdessä Limited Run Gamesin kanssa, joka on myös tuonut kauppojen hyllyille omat levykopionsa muun muassa  Oddworld: New N’ Tastystä sekä Octodad: Dadliest Catchistä. Firewatchin tulevaa versiota tuodaan markkinoille vain rajoitettu määrä, minkä lisäksi sen on kerrottu saapuvan ainoastaan PlayStation 4:lle. Levyversion on määrä saapua myyntiin vielä tämän vuoden puolella.

Firewatch julkaistiin viime helmikuussa PlayStation 4:lle, PC:lle sekä Mac- ja Linux-laitteille. Syyskuussa peli saapui myös Xbox Onelle. Peli kertoo keski-ikää potevasta Henrystä, joka pakenee menneisyyttään ryhtymällä palovartijaksi Wyomingin avaraan luonnonpuistoon. Tarinaa pidetään yllä muun muassa erilaisilla alueelle sijoittuvilla tehtävillä sekä päähahmon ja tämän työkollegan välisillä, radiopuhelinten avulla käytävillä keskusteluilla.

Hiljattain seikkailu päivittyi myös uudella sisällöllä. Kyseisen sisältöpäivityksen myötä peliin ilmaantui uusi free-roam-pelitila, joka päästää pelaajat vaeltavaan luonnonpuiston eri alueilla täysin vapaasti. Lisäksi pelin PS4-versio päivittyi hyödyntämään uuden Pro-konsolimallin lisätehoja.