Aikoinaan julkaisematta jäänyt Akira-peli paljastui Mega Drivelle – kunnianhimoisesta projektista tarjolla reilusti videokuvaa

Olisiko Akira kiinnostanut?

28.12.2019

Akira nautti 90-luvulla suurta suosiota niin sarjakuvissa kuin animaatioleffassakin. Myös peliversio oli lähellä toteutua, mikäli uutta videomateriaalia on uskominen.

Varsin kunnianhimoiselta vaikuttavaa Akira-peliä työstettiin 90-luvun alussa ainakin Segan Mega Drive -konsolille. Vaikka projektia ei saatukaan koskaan julkaisukuntoon saakka, on se saatu vajaan tunnin videomateriaalin perusteella jo varsin hyvään kuosiin. Kyseessä tuntuisi olleen monipuolinen paketti, sillä tarjolla on ainakin hurjan tyylikkäitä välivideoita, kaahailua, mätkintää ja jopa ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä kuvattua toimintaa. Yksityiskohtaisempia tietoja voi lueskella täältä.

Kuten sanottua, Black Pearl Softwaren työstämä projekti ei koskaan päässyt aivan julkaisukuntoon saakka, ja alle upotettu videomateriaali onkin napattu keskeneräisestä versiosta.

Lähde: Dualshockers

Lisää luettavaa