Eilisessä Developer_Direct-lähetyksessä saatiin pitkät pätkät Forza Motorsport -tietoutta ja tietysti myös pelikuvaa.
Turn 10 Studios vakuuttelee seuraavan Forza Motorsportin olevan ylivoimaisesti sarjansa kehittynein osa. Yli 500 auton valikoimalla pääsee kurvailemaan parissakymmenessä eri ympäristössä – mukana on myös satakunta täysin uutta menopeliä. Autoja pääsee tällä kertaa myös tuunaamaan erilaisin osasin, joiden lupaillaan heijastuvan suoraan ajotuntumaan.
Teknisellä puolella aiempaa näyttävämpi ulkoasu nostettiin vahvasti parrasvaloihin. Kehittäjät rummuttavat ainakin 4K:n, 60 ruudun päivitysvauhdin ja kisan aikanakin käytössä olevan ray-tracingin nimeen. Myös vaihtuvat säätilat ja valaistus ovat aiempaa dynaamisempia.
Forza Motorsport julkaistaan kuluvan vuoden aikana pc:lle sekä Xbox Series S|X:lle.