Unit 13 on Zipper Interactiven tekemä, hiiviskelyä ja räiskintää yhdistelevä toimintapeli PlayStation Vitalle. Zipper on tullut tunnetuksi SOCOM-pelisarjasta. Studion pelit ovat aina olleet tasalaatuisia, vaan mutta eivät ole koskaan oikein erottuneet massasta. Unit 13 jatkaa samaa linjaa yhtiön muiden pelien kanssa.
Pelin juoni on viitteellinen: pelaaja vain heitetään tapahtumien keskipisteeseen sen kummemmin selittelemättä mistä on kyse. Pelaaja kuulee kuitenkin kaiuttimien kautta koko ajan tehtävänjohtajan äänen, joka kertoo, mitä milloinkin pitää tehdä. Tehtävät vaihtelevat yksinkertaisesta paikasta toiseen juoksemisesta aikarajoitteisiin tehtäviin. Ne ovat selvästi pelin ärsyttävimpiä tiukan aikaikkunansa takia.
Tehtävän alussa pelaaja valitsee pelihahmonsa. Kuudella pelattavalla hahmotyypillä vaihtuu aseistus ja kestävyys. Muuten niiden välillä ei ole mitään käänteentekeviä eroja. Pelihahmot kehittyvät pelaamalla, ja kehityksen seuraaminen tuokin peliin hieman lisäsisältöä. Peli osaa myös arvottaa pääosumia oikealla tavalla: normaaleista tapoista ei bonuksia saa, mutta tarkoilla napautuksilla heltiää pisteitä.
Käsikonsolipeliksi kontrollit toimivat yllättävän hyvin. Oikealla analogisella tikulla voi säätää myös kuvakulmaa. Se on tervetullut mahdollisuus. Pelin hiiviskely ei ole mitenkään ylivaikeaa. Koska se perustuu kokonaisuuden hahmottamiseen, auttaa kuvakulman vaihtaminen tietyissä osioissa. Myös kuvaruudun yläkulmasta löytyvä kartta auttaa näkemään, mistä viholliset löytyvät.
Unit 13 kärsii persoonattomuudesta. Koska kunnollista juonta ei ole, lyhyehköt tehtävät ovat kuin urheilusuorituksia ilman vastustajaa: kivoja tehdä, mutta sen kummemmin niistä ei osaa nauttia. Valitettavasti Unit 13 saattaa jäädä Zipper Interactiven viimeiseksi peliksi. Huhujen mukaan pelistudio on ajautumassa konkurssiin. Tämä on harmi, sillä Unit 13 on kaikin puolin tasainen kokemus. Mahdollinen jatko-osa voisi kehittää peliä huomattavasti parempaan suuntaan.
TESTATTU
Psvita
ARVOSTELIJA
Jarkko Fräntilä
PÄÄSTÖTODISTUS
Perusvarma hiiviskelyräiskintä, joka jää kasvottomaksi