Melkoisen harvassa ovat pelisarjat, jotka ovat käytännössä määrittäneet kokonaisen genren. Tony Hawk’s Pro Skater on kuitenkin yksi tällainen. Parikymmentä vuotta takaperin luodut avausosat piirsivät skeittipelien mahdollisuudet uusiksi tavalla, josta riitti jutunjuurta niin välituntipuheissa kuin kaveriporukan pelihetkissä. Itse olin sarjan osalta kuitenkin jossain määrin myöhäisherännäinen. Vaikka avausosia toki pääsi kylässä käydessä pelaamaan, vasta Tony Hawk’s Pro Skater 4 sai enemmän huomiota.
Virheen voi onneksi korjata, ja myöhään on tunnetusti parempi kuin ei milloinkaan. Viime syksynä julkaistu Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 niputti avauskaksikon uusiin kuoriin ainakin Tilt-Samua miellyttäneellä tavalla. Teos houkutti jo tuolloin, mutta vapaa-ajan puutteessa päätin pihistellä sopivaan tarjoukseen asti. Vaan sitten ilmoitettiin uuden konsolisukupolven versiosta, jonka kohdalla tunne vei järjestä voiton. Ehtiihän sitä nukkua sitten myöhemminkin.
Mikäli uusioversiokokoelman hankki itselleen julkaisussa, siirtymä uudelle konsolisukupolvelle saattaa olla ilmainen. Eksaktia ja yksiselitteistä kommenttia aiheeseen ei voi antaa, sillä tilanne on hitusen kimurantti. Ainoastaan pelin Digital Deluxe Edition -versio siirtyy uudelle raudalle täysin maksutta. Perusversion omistajat joutuvat rullailemaan leuka rinnassa kohti kassaa, jossa paketista veloitetaan kympin verran. Olisihan Activision voinut tämän temppusarjan päättää tyylikkäämminkin.
Perusasiat ovat muilta osin onneksi kunnossa. Edellisen konsolisukupolven Airwalk-tempuilla ansaitut kokemuspisteet ja valuutat siirtyvät sen kuuluisan frontside ollien tavoin uuteen versioon. Alastulo kuitenkin verottaa pienen määrän pisteistä. Siinä missä Xbox-leirissä pilvitallennus hoitaa tiettävästi siirron automaattisesti, Sonyn leirissä homma tallennukset on vietävä uudelle laitteelle manuaalisesti.
PS5:n Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 tarjoaa saman paketin kuin alkuperäisversiokin. Mukana ei ole uusia kenttiä, haasteita tai oikeastaan mitään muutakaan. Keskiössä olevat kaksi avausosaa tarjoavat tekemistä muutamasta tunnista roimaan kymmeneen tuntiin. Jos kartat ovat iskostuneet selkärankaan ensimmäisen PlayStationin kultavuosina tai viime syksynä, haasteruletti on läpäisty varsin nopeasti. Itse sain hinkata useita tehtäviä pidemmän aikaa ennen kuin kaikki salat aukesivat. Avoin vaihtelu pelien välillä on uusille tervetullut lisä. Sen ansiosta liian hankalaksi käyvää temppukisaa varten voi santsata toisen osan kykypisteitä. Taidot siirtyvät osien välillä sellaisenaan.
Haukan hienous on sen monipuolisuudessa. Kikkajärjestelmän oppii nopeasti, mutta niksikirjasta piisaa ammennettavaa myös näppäräsormisille virtuaaliskeittareille. Vaikka valtaosa haasteita onnistuu ihan perustempuilla, viimeiset ruksit saa tauluun vasta kenttien viimeisetkin salat oppimalla. Uudet kartat tuntuvat tämän vuoksi aina antoisilta. Kerätäkö ensin S-K-A-T-E, teemaan sopivat erikoismerkit vaiko etenemisessä auttavat kehityspisteet? Kaikki on avoinna heti, ja vain taidot sekä kahden minuutin aikaraja ovat esteenä. Onneksi kenttiä voi tahkota niin paljon kuin suinkin haluaa. Noviisit joutuvat temppuilemaan useamman rykäisyn verran ennen seuraavan alueen aukeamista.
Kuten arvata saattaa, uutuuskonsolien pääjippo on graafisessa näyttävyydessä. PS5-versio tarjoaa ruudunpäivitykseksi sekä 120 että 60. Sulavampaa pyörimistä halajavat joutuvat tyytymään 1080p-resoluutioon, kun taas 60 kuvan sekuntitahti tarjoaa 4K-kuvanlaadun. En ole perusversiota pelannut ja täten vertailu jää teknisiin tietoihin. Varsinaiseksi teknologiademoksi Haukan kokoelmasta ei ole, mutta pelaaminen on viihdyttävää ja edes virtuaaliminä on selvinnyt ilman vuosikymmenten tuomia kolhuja sekä ryppyjä. Pieni retrohenkisyys sopii nostalgiatrippiin muutenkin erittäin hyvin.
Pelit näyttävät johdonmukaisilta eikä ykkös- ja kakkososan välillä ole graafista eroa. Kentät pyörivät sulavasti pienestä rosoisuudesta huolimatta. Tekijätiimi on selvästi halunnut kunnioittaa tyylillään alkuperäisteoksia, mikä tuntuu oikealta ratkaisulta. Fotorealistisuutta tai muita nykyajan hömpömpömejä kaipaavat joutuvat etsimään ysisatasensa muualta.
Tekninen puoli toimii mainiosti. Kehuja on annettava graafisen sulavuuden ohella myös lataustauoille. Kentät aukeavat muutamassa sekunnissa eikä odotusruudusta muodostu häiriötä missään välissä. Verkkopelin puolella tilanne tosin vähän muuttuu. Eteneminen tuntui julkaisuviikonloppuna turhan sutjakalta, joten ajattelin pahoittaa mieleni verkkopelin puolella. Rajatumpaa temppukisaan ei kuitenkaan riittänyt skeittiseuraa. Onneksi vapaampien jamien kohdalla tilanne korjaantui välittömästi. Tiedän toistavani omaa Puyo Puyo Tetris 2 -arvostelun motkotustani toteamalla, että joskus moninpelimuotojen rajaus olisi pelikokemuksen kannalta parempi vaihtoehto.
Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 on mainio paketti uudellakin konsolisukupolvella. Mukaan olisi mieluusti voinut ängetä jonkin verran tuoretta sisältöä, jolloin etenkin perusversion ostaneet voisivat perustella kympin lisähinnan helpommin. PS5-versio tarjoaa sulavamman kokemuksen vanhasta klassikosta ja sellaisenaan se toki hyppää ilmavalla kickflipillä kokoelman ensiversion ylitse. Uusioversion julkaisussa ohittaneet virtuaaliskeittarit saavat rahalleen erinomaisen vastineen ehtojen klassikoiden äärellä. Muiden kohdalla uutuussisällön puute hidastaa vauhtia juuri ennen ramppia. Temppusarja ei jää sen vuoksi tekemättä, mutta isompaankin pistepottiin olisi ollut saumat.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (testattu), Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 12 (kielenkäyttö)
Leväperäinen parkkeeraus saa jopa skeittailevat anarkistit ottamaan yhteyttä parkkipirkkoon.