Space Channel 5 – Part 2

08.02.2003

Aina ei ole täysin selvää, miksi jollekin pelille ryhdytään työstämään jatko-osaa. Tavallisesti syynä on myyntimenestys, mutta myös innokkaan fanipohjan, täysin uusien ideoiden ja toteuttamatta jääneiden ominaisuuksien tiedetään inspiroineen pelisuunnittelijoita. Segan Space Channel 5 Part 2:n kohdalla vastaus löytynee viimeisimmästä vaihtoehdosta, sillä se eroaa edeltäjästään lähinnä tarinansa puolesta. Tarjolla on siis jälleen tinkimättömällä tyylitajulla toteutettu tanssiseikkailu, jonka teknisessä toteutuksessa ei ole hurraamista.

Tällä kertaa futuristinen tähtireportteri Ulala päätyy oudon hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle avaruusasemalle. Sen asukkaiden kimppuun on käynyt rytmirosvoiksi itseään kutsuva rikolliskopla, jonka rivejä on vahvistettu erilaisilla roboteilla. He ovat pakottaneet uhrinsa tanssimaan tavoilla, jotka loukkaisivat jopa kaikkein mauttomimpien hiihtäjien tyylitajua. Niinpä sankarittaremme onkin jälleen pakko tarttua ongelmaan ja liikehdittävä pahansuovat rytmirosvot ajasta ikuisuuteen.

Ulala�n seikkailu etenee tutun tanssipelikaavan mukaisesti eli pelaajan tehtävänä on toistaa ruudulla näkyvät liikesarjat DualShocin nappien avulla. Tällä kertaa rytmisarjoja ei kuitenkaan esitetä selkeillä symboleilla, vaan pelihahmojen liikkeillä ja huudahduksilla. Tämä tekee pelistä poikkeuksellisen tyylikkään kokonaisuuden, mutta hankaloittaa pelaamista jossain määrin. Ongelmia aiheuttaa etenkin tanssikuvioiden alkumerkkinä toimiva piippaus, jonka avulla oikean aloitushetken löytäminen vaatii harjoittelua ja kokemusta. Lisäksi joidenkin vastustajien liikkeet ovat ensimmäisellä kerralla lievästi sanottuna hämmentäviä, mikä vaikeuttaa niiden päihittämistä huomattavasti.

Jossain määrin pelikokemuksen kankeuteen vaikuttaa myös pelattavuus, joka ei syystä tai toisesta tunnu olevan aivan kohdallaan. Ulala nimittäin reagoi nappien painalluksiin hieman jäykästi ja jättää ne toisinaan kokonaan vaille huomiota. Käytännössä DualShockia on taottava poikkeuksellisen pontevasti, jotteivät tanssikuviot jää kesken pelkästään kontrollien vuoksi. Kuten arvata saattaa, tämä ei ole omiaan parantamaan pelin sujuvuutta. Alkuperäiseen Space Channel 5:een verrattuna tulokkaan pelattavuus onkin ottanut muutaman askeleen huonompaan suuntaan.

Sisältöpuolelle tavaraa on sen sijaan ilmestynyt lisää. Tanssiliikkeisiin on lisätty napin pohjassa pitämistä vaativia pidennyksiä ja kärsivällisyyttä kysyviä lauluosuuksia. Tarinan voimalla toimivaa yksinpeliä on puolestaan vahvistettu laajalla Ulala�s Dance �moodilla, jossa keskitytään pelkästään tanssimiseen. Molempia vaihtoehtoja voi halutessaan kokeilla myös yhteistyössä kaverin kanssa, jolloin toinen pelaaja huolehtii nuolista ja toinen perusnapeista. Systeemi on mielenkiintoinen, mutta se ei ainakaan allekirjoittaneen kohdalla toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Pelattavaa paketista kuitenkin löytyy selvästi enemmän kuin tanssi- ja rytmipeleistä yleensä.

Grafiikkaosastolla Ulala on yhtä tyylikäs ilmestys kuin ennenkin. Reportteri on mallinnettu liikkeitään ja vaatteitaan myöten yksityiskohtaisesti eikä bonusasusteissa ja �varusteissakaan ole valittamista. Muut hahmot ja taustat on sen sijaan tehty erittäin huolimattomasti. Varsinkin animaatiojälki on monissa kohtauksissa lähes ala-arvoista eikä mielikuvituksettomissa tekstuureissakaan ole hurraamista. Ensimmäistä osaa vaivanneista sahalaidoista on niin ikään jäljellä häiritsevän paljon, vaikka pahimmista ongelmista niiden suhteen onkin selvitty.

Pelityypin huomioon ottaen Space Channel 5 Part 2:n suurin kompastuskivi on kuitenkin sen äänityöskentely. Taustamusiikit edustavat pääsääntöisesti mitäänsanomatonta klubifiilistelyä, eivätkä paria poikkeusta lukuun ottamatta pysty herättämään minkäänlaista kiinnostusta. Ääninäyttelijät hoitavat oman tehtävänsä tiukalla ammattitaidolla, mutta eivät pysty pelastamaan rikkonaista kokonaisuutta.

Lukuisista valituksen aiheista huolimatta tulokas ei ole aivan toivoton tapaus. Sen kankea pelattavuus vaatii melkoisesti totuttelua eikä audiovisuaalinen toteutuskaan vastaa odotuksia. Ulala on kuitenkin tinkimättömällä tyylitajulla rakennettu hahmo, jossa on harvinaisen paljon persoonallisuutta ja karismaa. Vastaavia tähtiä olisi mukava nähdä pelimaailmassa enemmänkin pelkkiin bikineihin puettujen polygoni-kasojen sijaan. Space Channel 5 Part 2 nouseekin lajinsa mielenkiintoisimpien julkaisujen joukkoong ennen kaikkea sankarittarensa ja suhteellisen monipuolisen sisältönsä ansiosta. Useimpien musiikkipelien tapaan se on kevyttä, mutta parhaimmillaan harvinaisen hauskaa viihdettä.