Sled Storm

30.03.2002

Electronic Artsin Kanadan pajan pleikkarikaahailu Sled Strom muistetaan videopelien aikakirjoissa laadukkaana moottorikelkkakaahailuna, joka edelleenkin on aligenrensä parhaita edustajia. Merkillisesti ilman järjestysnumeroa ilmestyvä jatko-osa jatkaa talvisen moottoriurheilun uljaana soihdunkantajana. Nietosrallin uudempi versio sovittaa kinoskaahailun SSX:n hurjapäämeininkiin suhteellisen onnistunein tuloksin. Big-sarjan perinteiden mukaisesti tarjolla on realismia ja fysiikan lakeja pingottavaa rämäpääurheilua lumielementissä. Kilpailijat ovat tahallisen ylilyöviä karikatyyrejä ja temput kuuluisivat enemminkin motocross-urheiluun. Puolet kilpailuista vietetään matalalennossa, kun menopelit lennähtelävät kumpareelta toiselle tulenlieskoja iskevinä nietossukkuloina.

Temppusysteemi on lainattu sellaisenaan SSX:stä. Kolmiota ja olkapääpainikkeita yhdistelemällä luodaan hurjia temppuja, sitä vaikuttavampia mitä enemmän nappeja pohjassa. Temppupisteet täyttävät kelkkaan rakettimaista eloa puhaltavaa myrskyboostia, samoin kuin valojen, tulostaulujen ja ratairtaimiston runtelu.

Ajettavuudeltaan Sled Storm on vähintäänkin haastava. Kulkupeli karkaa huolimattoman lumischumin käsistä jo ensimmäisissä isoissa töyssyissä jos kelkkaa ei tartu tiukasti sarvista. Enemmänkin mäkikotkien työnkuvaan kuuluvat ilmalennot ja petolliset neulansilmämutkat eivät jätä paljon sijaa ajovirheille. Lisävaivaa tuottavat kilpailijoiden jäljessä pölisevät puuterilumipilvet, jotka hämärtävät näkökenttää pirullisesti. Virheliikkeistä rangaistaan kivuliailla kaatumisilla. Sadatellen takaisin ratsaille kömpivän kuskin kiukku välittyy kotisohvalle asti, usein myös toistuu vähintäänkin yhtä suulaina tunteenpurkauksina. Ajotuntuma on ehkä aavistuksen verran liian löysä, mutta kisat taittuvat siedettävästi näinkin.

Pelin selkäruoto on seitsemän kilpailun mestaruussarja. Valittua kilpailijaa luotsataan mestariksi sijoittumalla vaadituille mitalisijoille. Aluksi selviää pronssilla, mutta myöhempien kenttien avaamiseen vaaditaan ensin hopeaa ja lopulta mitalimetalleista arvokkainta. Kultamitalisti palkitaan uudella kelkalla ja kenttäkohtaisen pisterajan ylittäjää muistetaan uudella kuskilla. Muutaman helpon kisassa karttunut itsevarmuus murenee rippeiksi. Rento kaahailu vaihtuu asteittain hampaiden kiristelyksi, kun mutkat, liidot ja kumpareet saavat yhä hurjempia piirteitä.

Championship- moodin läpäisy avaa Rival Challenge- pelimuodon, jossa otetaan tietokonekuskista mittaa kaksintaistelussa. Voittaja korjaa mukaansa häviäjän menopelin. Pelaajalle ei suoda armonpullia, joten tappion sattuessa edessä on tallennuksen lataaminen tai paluu turnausmoodiin voittamaan menetetty ajokki takaisin. Vähemmän riskaabelia kaksintaistelua tarjoaa kaksinpeli. Ahdas jaettu ruutu on kaukana käytännöllisestä, vaikka peli puskeekin maisemia yskimättä. Tutut harjoittelumuodot löytyvät Time Trialin ja vapaan harjoittelun muodossa.

Sled Stormin moottorikelkkailu on pikkutarkka taitolaji. Jokaisella radalla on oma teemansa ja rohkeutta vaativat oikoreittinsä, joilla sunnuntaikelkkailijat erotetaan rämäpäistä. Oikoteiden ja reittivalintojen tutkimisessa ja omaksumisessa riittää näpertelemistä päiväkausiksi. Opasteista huolimatta peli vaatii kärsivällistä opettelua. Kentät ja oikoreitit ei voi kuin opetella ulkoa, jotta törmäilyiltä ja hidastavilta koukkauksilta vältytään. Kelju tekoäly ei nimittäin jätä yhtäkään ohitustilaisuutta käyttämättä.

Kilpailijat törmäilevät siinä missä pelaajakin, mutta antavat silti hankalan vastuksen. Häntäpään sijoilta voi törmäilyjen jälkeen vielä selvitä mitaleille, mutta kärkipaikan pitäminen on asia erikseen. Kilpailijat eivät kavahda oikopolkuja ja tuntuvat pysyttelevän hännillä vaikka kuinka hyvin ajaisi. Vähänkin merkittävämpi ajovirhe kilpailun loppumetreillä merkitsee aivan varmasti heikkoa sijoitusta, vaikka edelliset kierrokset olisi ajanut esimerkillisen etevästi.

Jos kenttäsuunnittelu on korkealuokkaista, on sitä myös pelin visuaalinen toteutus. Hillittömine väripaletteineen ja hurjine luonnonmuodostelmineen Sled Storm muistuttaa vahvasti veritankattua SSX:ia. Graafisen tykityksen kohokohtia on nietosten keskellä kohoava Polarfest- huvipuisto, jossa päästään ajelemaan jääkalan vatsassa ja jättiläisravun kyydissä. Visuaalista tyylittelyä täydentää kommentaattoriparin ivallinen leukailu ja kilpailun jyrinää tehostavat rokkiraidat. Kotiteatterivarustuksesta lisää peli-iloa saa irti laajakuvamoodilla ja muistakin tuoreemmista EA-peleistä löytyvillä Dolby Digital 5.1-äänillä.

Sled Storm kantaa Big-sarjan lippua korkealla, vaikka kalskahtaakin puolipakolla SSX-muottiin sovitetulta ajopeliltä. Monipuolinen ja graafisesti huikea kenttäsuunnittelu sekä haastava ajettavuus liimaavat sohvalle tunneiksi. Loppupeleissä Sled Storm jää kuitenkin piirun verran jälkeen sarjan lautailupeleistä. Moottorikelkkailu on lumilautailua kaoottisempi ja kömpelömpi laji. Yksittäistapauksena Sled Storm on silti erittäin toimivaa, rämäpäistä kaahailuviihdettä. Jos nietosralli ei saa adrenaliiniarvoja kohoamaan, kannattaa harkita harrastuksen vaihtamista.

Seuraavana BIG-pelinä vuorossa on Freekstyle, jossa tyylitietoiseksi temppuparaatiksi jalostetaan kesäisempi motocross-urheilu.